Maailma muuttui yhdessä yössä, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Aiemmin vanhusten suurta määrää pidettiin rasitteena kuntataloudelle. Nykyisin jokainen ikääntyvä kuntalainen on elinvoiman lähde.
Monilla nykyeläkeläisillä on kohtalaisen hyvä eläke ja kertynyttä varallisuutta. He käyttävät paikallisia palveluja ja siten pitävät huolta palvelujen säilymisestä kaikille muillekin olipa kyse kulttuurista, kaupan alasta tai terveyspalveluista.
Osa eläkkeelle jääneistä käy töissä osa-aikaisesti ja tarjoaa siten osaavaa työvoimaa. Eläkeläiset ovat yhdistystoiminnan selkäranka ja tekevät lukemattomia tunteja vapaaehtoistyötä oman yhteisömme hyväksi.
Ikäihmisillä on aktiivista aikaa keskimäärin 20 vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen. Ja kun seniori alkaa tarvita enemmän palveluja, hän käytännössä luo kysyntää hoiva-alan yrityksille tai hyvinvointialueen paikallisille palveluille.
Pieksämäellä on paljon sosiaali- ja terveysalan työpaikkoja ja yrittäjyyttä. Vaalijala on merkittävä osaamiskeskus ja työllistäjä. Meillä on hoiva-alan ammattilaisia kouluttavia oppilaitoksia sekä sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä.
Ikäihmiset ja hyvä hoiva tulisi nostaa Pieksämäellä aiempaa vahvemmin yhdeksi kaupungin menestystekijäksi. Miksi emme uudistaisi aiempaa aloitetta vanhus- ja vammaispalvelujen osaamiskeskuksen perustamisesta?
Miksi emme tekisi kohdennettuja markkinointikampanjoita aktiivisille eläkeikää lähestyville ihmisille Etelä-Suomen isommissa kaupungeissa? Myös yhteisöllisen senioritalon edistäminen tulisi nostaa työlistalle.
On toki totta, että nykyisin hyvä hoiva ei ole pelkästään Pieksämäen omissa käsissä. Hyvinvointialueella tehdyt päätökset vaikuttavat siihen, millaisia palveluja Pieksämäellä on saatavilla.
Pieksämäen hiljattain tiivistetyt edunvalvonnan kärjet tunnistavat tämän haasteen. Yhdenvertaisten peruspalvelujen sekä Vaalijalan toimintaedellytysten turvaaminen on nostettu viisaasti yhdeksi kärjeksi.
Elinkeinopoliittisesti hoiva- ja matkailuyrittäjyys täydentävät Pieksämäellä perinteisesti vahvaa pienteollisuutta. Myös tuuliteollisuuden investoinneista on järkevää mitata irti kaikki mahdollinen työtä ja hyvinvointia tuottava hyöty, kun nyt myllyt kerran ovat nousemassa lähimaisemaan.
Mutta entäs ne lapset, joku parahtaa tässä kohtaa. En ole koskaan ymmärtänyt vastakkainasettelua eri-ikäisten välillä. Pieksämäellä on hyvät koulut. Lähipalvelut vastaavat yhtä lailla ikäihmisten ja lapsiperheiden tarpeisiin.
Esteettömyyteen panostaminen palvelee niin rollaattorilla, pyörätuolilla kuin lastenrattaillakin liikkuvia. Tiedän lapsiperheitä, jotka ovat muuttaneet Pieksämäelle erikoistason hoivapalvelujen perässä. Lapsia muuttaa kaupunkiin myös hoiva-alan opiskelijoiden mukana.
Uskon, että meidän on mahdollista osoittaa arvostusta ikäihmisille monilla tavoilla, jotka eivät sulje muun ikäisiä ulkopuolelle tai saa meitä tuntemaan itseämme vähemmän arvokkaiksi.
Hanna Moilanen
Kolumni on julkaistu Pieksämäen Lehdessä 21.11.2024