Olemme järjestäneet syksyn 2024 aikana Pieksämäen parhaaksi -kansalaisryhmän nimissä eri puolilla Pieksämäkeä lukuisia keskustelutilaisuuksia, joissa asukkaat ovat pohtineet maalaiskaupunkimme vahvuuksia ja kehittämistarpeita.
Samalla olemme tunnustelleet mahdollisuutta asettaa ensi kevään kuntavaaleihin puolueista riippumaton ehdokaslista. Olemme saaneet paljon kannustusta, mutta meille on esitetty myös paljon kysymyksiä.
Päällimmäisin pontimemme on Pieksämäen äänestysaktiivisuuden vajoaminen valtakunnan heikoimmaksi yhdessä Kajaanin kanssa. Kuntavaaleissa 2021 äänioikeutetuista pieksämäkeläisistä vain 46,5 prosenttia käytti äänensä. Tämän kehityksen haluamme kääntää nousuun, yhdessä muiden ryhmien kanssa.
Tavoitteenamme on koota yhteen pieksämäkeläisiä, jotka eivät ammattiasemansa tai jonkin muun syyn takia halua leimautua mihinkään puolueeseen tai eivät löydä puolueiden joukosta itselleen sopivaa. Uskomme, että riippumattoman ehdokaslistan olemassaolo jo itsessään vilkastuttaa keskustelua vaalien alla ja kannustaa kuntalaisia ottamaan kantaa yhteisiin asioihimme.
Sitoutumattomuus on meille epätarkka määrite, sillä emme määritä itseämme puolueiden kautta emmekä ole niitä vastaan. Ja olemme tiukasti sitoutuneita kotikuntaamme, Pieksämäkeen. Aatteemme on paikallisuus, pieksämäkeläisyys.
Pieksämäellä ei ole vuosikymmeniin ollut puolueiden ulkopuolisia ehdokaslistoja, mutta ne ovat hyvin yleisiä Suomen kuntapolitiikassa. Vuoden 2021 vaaleissa puolueiden ulkopuolisilla valitsijayhdistyksillä oli 92 kunnassa 1 126 ehdokasta ja valtuustopaikkoja kertyi 263. Pieksämäen vaaleissa on toki ollut puolueiden listoilla ehdokkaita, jotka haluavat sit.-lyhenteellä kertoa, että eivät ole puolueiden jäseniä, mutta tällaisia ”sitoutumattomia” ei vaalilaki huomioi, eikä heitä noteerata erikseen myöskään vaalituloksissa.
Avainteemojamme ovat avoimuus ja yhteisöllisyys. Kun sote-uudistus siirsi kunnilta raskaimmat palvelutehtävät hyvinvointialueille, kunta otti askeleen kohti yhteisöllisiä juuriaan. Samalla se avasi ovia uudenlaiselle päätöksenteolle. Kunta on demokratian lähiyksikkö, jonka keskeisiä tehtäviä ovat elinvoiman ja yhteisöllisyyden ylläpito. Se ei ole palveluja tuottava kone.
Kirjoitamme parhaillaan vaaliohjelmaamme, jota rakennamme kuntalaisten kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Julkaisemme ohjelmamme vuodenvaihteen jälkeen.
Jorma Ylönen
YTM, toimittaja
Pieksämäen parhaaksi -kansalaisryhmän jäsen
Artikkelikuva: Merja Karjalainen